Tanska 1/2: Tien päältä lyhyesti

Terve. Matka on edennyt suurin piirtein puoleen väliin. Tällä hetkellä istun Odesen kirjastossa ja taistelen näppäimistön kanssa, josta ei saa ö ja ä kirjaimia eikä käyttö oikeudet anna vaihtaa näppäimistön asetuksia. Mennään ctrl C ja ctrl V painikkeilla edellisistä teksteistä lainaten :) Matka on ollut osittain sitä, mitä siltä odotti ja paljon myös, mitä siltä ei osannut odottaa. Matkaaminen on ollut rankempaa kuin osasi kuvitella, lähinnä jatkuvasta vastatuulesta johtuen. Nyt kun matka on taittunut puoleen väliin, niin ehkä nyt on luvassa myötäistä. Olin kaksi päivää Köpiksessä, jonka jälkeen matka lähti vasta varsinaisesti taittumaan. Päiväkirjaa on pidetty ja ehkä puran tarkemmin reissun päätteeksi tapahtumia...

Matka on taittunut aikalailla suunniteltua reittiä pitkin, pienen kommelluksin ja välillä lähes nolla unilla. Aina huonosti nukutun yon jälkeen polkeminen on ollut yhtä tuskaa. Ei niin ruumiillisesti vaan enemmänkin henkisesti.

Pidin välipäivän polkemisesta heti alkupäässä Vejbyssä kun kastuin likomäräksi, niin hiestä kuin sateestakin, kumi puhkesi ennen määränpäätä ja leirintäalue oli kiinni perille päästyäni enkä päässyt illalla suihkuun. Unet jäi nollille, joten päätin seuraavana päivänä vuokrata pikku hytternan ja nukkua univelat pois ja kuivatella. Tämä siksi koska reissussani ei ole kysymys kilometri maratonista vaan pyorailyä pyoräilyn ilosta ja lomasta.

Edellisen kokemuksen jälkeen otin virheistä opiksi ja aloin heräämään huomattavasti aikaisemmin 07, että ehdin varmasti hyvissä ajoin kohteeseen, vaikka jotain sattuisikin. Lisäksi aloin soittelemaan leirintäalueita läpi ennakkoon koska sesonkiaika oli ohi ja osien paikkojen vastaanotto oli vain rajoitetusti auki. Aina toki yö paikka löytyi ja maksun hoiti aamulla mutta suihku jäi kerran tästä syystä välistä.

Parasta reissussa on ollut aikaiset heräämiset ja uuden päivän koitto ja odotus siitä mitä kaikkea se tuo tullessaan. Lisäksi kohteeseen saapuminen ajoissa on tuottanut suurta nautintoa kun on päässyt ajoissa leirin pystytykseen ja viettämään ansaittua luppoaikaa (usein liian vähän).

Vastatuulta on riittänut Odenseen asti, joten välillä polkeminen on edennyt kävelyvauhtia. 

Vastatuulen tuoma rankkuus on yllättänyt ehkä eniten. Köpiksestä lähtien päivämatkat on vaihdellut 45 ja 70km välillä. Hieman aikataulusta jäljessä otin juna kyydin Horsensista Middelfarttiin.

Leirintä alueet on ollut upeita ja fasiliteetit hyvät lukuunottamatta ottamatta Helsingen kummitus kartanon (tästä lisää myohemmin) leirintä-aluetta, jossa hetken ihmetellessäni jatkoinkin Vejbyhyn.

Mukavaa on ollut ja välillä tuskaista vastatuuleen sotkemista ja unettomia öitä mutta yhtä kaikki kokemisen arvoista. Maisemat ovat olleet vaihtelevia ja erityisesti Pohjois Sjaellannin rannikkoreitti tarjosi vaihtelevuutta, upeita lähioitä, maaseutua, synkkiä iäkkäitä metsiä ja jylhää rannikkoa. Tykkäsin.

Persekkään ei ole mitenkään erityisen kipeä vaikka odotinkin hiertymiä sekä peräpukamien syntymistä ja puhkeamista . Ei ole näkynyt eikä kuulunut, joten pyörän säädot ilmeisesti kohdallaan. Odensessa välipäivä ja samalla pyörän päivityksiä: uudet kapeammat ulkorenkaat (puhkeamattomat) ja muuta kevyttä säätoä. Keskiö pitänyt jo kolme päivää naksuntaa.

Nyt toivotaan myotä tuulta paluumatkalle sateesta puhumattakaan. Paitsi sateita on luvattu....

Prologi

Terve. En voi väittää olevani hardcore polkupyöräharrastaja, jolla olisi varaa rehvastella, vaan pikemminkin keltanokka, joka on vasta hiljattain kunnolla innostunut tästä liikunnan iloa ja vapauden tunnetta tarjoavasta liikuntamuodosta. Toki aina olen pyöräillyt (kausittain - enemmän tai vähemmän) mutta vasta nyt tuntuu, että harrastus on saanut tuulta siipiensä alle ja veri vetää pidemmälle matkalle.

Syypää tähän kipinään lienee isässäni, joka ollessani vielä lapsi esitteli diaheittimellä kuvia polkupyöräreissustaan Tanskassa. Noista ajoista lähtien on sisälläni kytenyt ajatus omasta polkupyöräreissusta ulkomaille ja nyt alkaa olla korkea aika toteuttaa se. Edessä on  kahden viikon mittainen polkupyöräreissu Tanskassa. Ainoa asia mikä matkan teossa itseä askarruttaa on, miksi vasta nyt?

Syitä on varmaan monia, tosin kaikki niistä kuulostavat tekosyiltä: raha, aika, pelko, jne. Epäilemättä jokin näkymätön kynnys on vain odottanut ylittymistään. Raha ei näyttäisi olevan ylitsepääsemätön este, sillä polkupyörällä matkailu vaikuttaisi olevan halpaa (katsotaan kuukauden päästä olenko väärässä vai oikeassa). Tämä siis jos on valmis asumaan teltassa ja hieman katsomaan oman kulutuksen perään. Toisin sanoen jätetään ryyppääminen ja shoppailu väliin :) Mukavuus on suhteellista ja jokaisella on omat tarpeensa, mutta itse koisaan tyytyväisenä teltan pohjalla kuunnellen luonnon/kaupungin ääniä.

Mikä sitten on estellyt? Ajatus yksin toteutettavasta polkupyöräreissusta ulkomailla on häilynyt haaveen ja toteutuksen rajamailla lukiosta asti. Itsetutkiskelun myötä olen tullut siihen tulokseen, että suurin este/hidaste matkan tekemiselle on todennäköisesti ollut se, että haluan toteuttaa matkan yksin. Tällä ajatuksella leikittely on kuitenkin aina johtanut kysymyksiin: Kehtaako sitä yksin lähteä? Eikö se ole vähän outoa? Mitä muut tästä ajattelevat? Uskallanko? Lopulta muut tekosyyt ovat aina sivuttaneet nämä kysymykset, kuten se ettei ole aikaa eikä rahaa ja lopulta ajatus reissusta on painunut taka-alalle.

Noloa myöntää ja huomata miten pikkumaisilta yllä esitetyt kysymykset kirjoitettuna kuulostavat. Ne ovat epävarman, itsekriittisen, muihin itseään peilaavan ja ehkä liikaa muiden tunteita ajattelevan ihmisen ajatuksia. Jokin osa omassa kehityksessä on vain antanut odottaa itseään kunnes näissä tuntemuksissa on päässyt eteenpäin. Ehkä oman elämän tasapainottuminen parisuhteen myötä on antanut mielelle rauhan, sekä kipinän ja voimaa myös itsensä toteuttamiseen tällä saralla - avovaimon tuesta puhumattakaan. Varmasti myös medialla on ollut suuri vaikutus kaikkine reppureissaajineen jne. Hyvä näin, kaikki rohkaisu otetaan vastaan!

Vettä hylkivä takki - imee ku sieni = paska.

Mikä siinä yksin reissaamisessa kiehtoo? Vapaus monella tasolla. Jos olenkin ihminen, joka elää keskivertoa enemmän muiden olettamuksien, odotusten ja tarpeiden tahdissa, niin yksin reissatessa se EI vain ole mahdollista. Olen usein huomannut, ollessani esimerkiksi reissussa kavereiden/läheisten kanssa, eläväni aivan eri rytmissä kuin muut, mutta silti mennyt muiden aikataulussa ja rytmissä. En ole kuunnellut itseäni. Se on ollut ressaavaa ja joskus jopa tylsää. Tietenkään kavereiden/läheisten kanssa tehtyjä yhteisiä reissuja ei halua unohtaa mutta nyt on kuitenkin aika kokeilla jotain uutta.

Yksin reissaamisessa vapauden tunne toteutuu myös muilla konkreettisilla tavoilla. Voin valita reittini ja etenemisaikataulut miten haluan. Voin herätä ja syödä milloin haluan. Voin pitää välipäivän, jos ei vaan kiinnosta. Lisäksi niillä muutamilla lyhyillä yksin tehdyillä reissuilla olen huomannut, että matkustaessa yksin, muuhun maailmaan joutuu ottamaan kontaktia hyvin eri tavalla. Paikallisten kanssa tulee väkisinkin keskusteltua enemmän kun reittejä ym. asioita joutuu selvittämään.  Kavereiden kanssa rinki on yleensä pienempi ja paljon tulee jauhettua keskinäistä paskaa.

Nollat taulussa

Kaikki ylläkirjoitettu saattaa jonkun toisen korvaan kuulostaa oudolta ja jopa joutavanpäiväiseltä.  "Kauheeta soopaa". "Älä selittele vaan mene" Ymmärrän kyllä näkökulman :) Itselleni kyseessä on kuitenkin iso kynnys ja askel asiassa, joka on vaivannut pitkään. Tietenkin kyse voi olla myös 30 kriisistä mutta jos näin on, niin otan tämän kriisin ilolla vastaan. Toivottavasti kriisi jatkuu pitkään.

Miksi pyörällä? Liikunnan ilo, vapauden tuntu ja se, että polkiessa kaikki aistit ovat avoinna. Aamuilma, kukkaniittyjen tuoksu, tuulen humina korvissa, jne. ovat asioita mitä autosta/junasta käsin ei voi saada. Tämän takia esimerkiksi musiikin kuuntelu pyöräillessä ei sovi minulle - ikäänkuin yksi aisti olisi poissa pelistä. Ehkä kyse on hetkessä elämisestä ja musiikkia kuuntelemalla ajatus laukkaa jo jossain muualla kuin itse tilanteessa. Lisäksi olen oppinut itsestäni, että usein kokemukset ovat olleet mieleenpainuvimpia, kun niihin liittyy fyysinen rasite. Tällöin koko aistiarsenaali ja ruumis on käytössä. Pelkkä passiivinen oleminen saa mielen laiskistumaan mutta tehdessä jotain fyysisesti ajatuskin kirkastuu. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö joutenololla ja laiskottelulla olisi elämässäni tilaa mutta monesti tätä saa toteutettua riittävästi kotona.

Miksi nyt? Matka on kauan odottanut toteutumistaan mutta kun päätöksen teki, oli helppo päättää reissun ajankohdaksi jokin muu kuin keskikesän turistikausi. Enemmän paikallisia, vähemmän turisteja nähtäväksi. Saa nähdä onko ajankohta oikea. Kelit ovat todennäköisesti mitä sattuu, niinkuin Tanskan ilmastolta voi odottaa.

Noniin, paljon tekstiä siitä sun tästä ja hyvin vähän pyöräilystä. Suoraan sanottuna kirjoittaminen lähti lapasesta eikä ensimmäisen luvun pitänyt olla mitään tällaista - silläpä vaihdoin ensimmäisen otsikon Prologiksi.

Syy miksi haluan kirjoittaa reissusta blogin on se, että matkaani suunnitellessa en ainakaan suoraan löytänyt sellaista blogia/kirjoitusta, joka olisi tyydyttänyt kaikkia kysymyksiäni ja ajatuksiani. Tosin tämä ensimmäinen luku ei olisi lukijana tyydyttänyt minua pätkän vertaa, kirjoittajana kyllä. Seuraavan kerran palaan asiaan tien päältä. Matkaa olen  suunnittellut jo pitkää mikä on saatta olla jopa mukavampaa kuin itse matkan teko. Pyöräillessähän tulee vaan perse kipiäks. No ei pitäisi, jos laittaa siihen putken päälle satulan.